Suomen naisten jääpallomaajoukkue

Suomen naisten jääpallomaajoukkueen virallinen blogi.

tiistaina, kesäkuuta 27, 2006

NAISTEN MM-KISAT MINNEAPOLIS, ROSEVILLE 13.-18.2.2006

Ruotsi voitti toistamiseen naisten MM-kultaa – Norja murskasi Suomen toiveet


Minnesotassa, Yhdysvalloissa pelatussa naisten jääpallon toisissa Maailmanmestaruus-kisoissa Ruotsi vei kirkkaimmat mitalit voittaen finaalissa Venäjän 3-1. Suomen joukkue kärsi loukkaantumisista ja Norja vei pronssiottelun lukemin 2-1. Kisoihin osallistuivat Ruotsi, Venäjä, Suomi, Norja, USA ja Kanada.

Kangerteleva alku

Maajoukkueen valmistautuminen MM-kisoihin jäi varsin lyhyeksi. Ainoa yhteisleiri naisten maajoukkue-ehdokkaille pidettiin joulukuussa Varkaudessa mille osallistui 20 pelaajaa. Lopulliset valinnat tehtiin vasta tammikuussa. Matkakassaan saimme Jääpalloliiton kautta tukea 10 000 euroa, Kv. Liitolta 5000 ja joukkue keräsi itse kunnioitettavat 13 000 euroa varsin nopealla aikataululla.

Kohti MM-areenaa

Innostunut joukkueemme lensi 12. päivä helmikuuta St. Pauliin Minneapolisiin. Otteluareenana toimi 1994 rakennettu Guidant John Rose Minnesota OVAL-areena Rosevillessä. Avajaisseremoniat pidettiin maanantaina Saint Mary Basilicassa, Minnesotan suurimmassa roomalaiskatolisessa kirkossa. Vaikka otteluohjelma oli tiivis, ehdimme kisaviikolla muun muassa käydä maailman suurimmassa kauppakeskuksessa The Mall:ssa sekä Suomen USA:n kunniakonsuli Marianne Wargelinin oli kutsunut joukkueen vierailulle kotiinsa St.Pauliin torstai-iltana. Tutustuimme Wargelin luona myös Minnesotan suomalaisiin. Tapasimme Minneapolisissa nykyisin asuvan NLP-konsultti Jukka Kukkosen, joka piti joukkueelle luennon yhteishengen merkityksestä ja toimii Minnesotan suomalaisten yhteyshenkilönä.

Taistelu kohti mitaliotteluja ja Uten hattutemppu

Sää oli kylmä koko viikon ja vain innokkaimmat katsojat uskaltautuivat kentän laidalle. Kisojen ensimmäisessä ottelussa tiistaiaamuna Suomi kohtasi Venäjän. Venäjä pääsi niskan päälle jo heti alussa. Suomen joukkue ei päässyt missään vaiheessa kunnon hyökkäyksiin vastustajan pyörittäessä peliä. Lopputulos 0-8 Venäjälle. Iltaottelussa Suomi kukisti USA:n kovalla taisteluasenteellaan. Katri Niemelä laukoi ensin lukemiksi 1-0. Suomi liikutti palloa nopeasti jäällä ja molemmat joukkueet olivat liikkuvia. Paula Niskanen niittasi pelin loppulukemiksi 2-0.

Keskiviikkoaamun Kanada-pelissä Minna Utriainen teki hattutempun, jonka turvin Suomi voitti Kanadan lukemin 3-1. Iltapelissä vastassa oli Norja, jonka Suomi oli voittanut aikaisemmin runsasmaalisesti. Suomi ottikin Norjalta turhat luulot pois heti alussa, kun Katri Niemelä laukaisi aloituksesta maalin. Norjan tasoituksen jälkeen Suomen peli muuttui tuskaisemmaksi maalivahti Nina Reijosen sekä Jaana Timosen loukkannuttua sairaalakuntoon. Reijoselta meni polvi ja Timoselta olkapää. Kun vielä kaksi muuta Suomen pelaajaa loukkaantui oli Norjalla helppo työ viedä ottelu lukemin 4-2.

Torstaina Ruotsi ei antanut Suomelle pahemmin mitään mahdollisuuksia. Taitavaa ja kurinalaista peliä esittänyt Ruotsin joukkue vei ottelun maalein 5-0 ja varmisti itselleen runkosarjan voiton.



Perjantain välieräottelussa Suomi-Ruotsi pakkasta oli -24 ja tuulen kanssa -33 astetta, mutta ottelu päätettiin silti pelata. Suomi aloitti pelin täynnä taisteluhenkeä ja rikkoi hyvin Ruotsin hyökkäyspeliä. Ruotsi sai kumminkin Mikaela Hasselgrenin osumalla taukotulokseksi 1-0. Toisella puoliajalla Ruotsi pelasi myötätuuleen ja hallitsi sitten peliä loppuun asti ottaen 4-0 voiton. Suomen oli tyytyminen pronssiotteluun. Tappiosta huolimatta ottelu oli pelillisesti Suomelle askel eteenpäin, johon valmentaja Antti Hietala oli hyvin tyytyväinen.

Toisessa välieräottelussa Venäjä kukisti Norjan 2-0.

Pronssiottelu – tahtojen taisto

Lauantaina 18.2. Suomi kohtasi Norjan pronssiottelussa. Lääkäri kävi kentällä tutkimassa Nina Reijosen polven ja antoi peliluvan. Timonen pelasi olkapää puudutettuna. Ensimmäinen puoliaika kului joukkueiden tunnustellessa toisiaan. Norja onnistui maalinteossa 39. minuutilla ja tauolle mentiin 0-1 tilanteessa. Toisen jakson alussa Pale lisäsi pelin jännitystä tasoittaen 1-1. Ottelun ratkaisijaksi nousi Norjan Lene Skrettingland, joka iski kauniin maalin kulmasta ja jännittävän pelin lopputulos 1-2 oli sinetöity.
Pronssimitali on Norjan ensimmäinen mitali naisten MM-tasolla. Suomen joukkueen pettymys oli käsinkosketeltava. Suomi panosti kaikkensa tähän otteluun, teki valtavasti töitä ja pelasi loppuun saakka eikä luovuttanut missään vaiheessa.

MM-kisaorganisaatio valitsi koko turnauksessa Suomen joukkueen arvokkaimmaksi pelaajaksi Pirjo Ahosen.

Joukkueenjohtajana toimi Merit Lemminki, valmentaja Antti Hietala, huoltaja Harri Saari, materiaalihuoltaja Jeanette Engman

Maajoukkuepelaajat

(12) Reijonen Nina (mv), Akilles, (1) Tuominen Maarit (mv,) Botnia, (5) Ahonen Pirjo, JPS, (3) Heikura Susanna, Vastus, (10) Heiskanen Mia, Botnia, (15) Isoniemi Minna, OLS, (7) Kettunen Pia, Akilles, (9) Koponen Karoliina, Botnia, (16) Laitinen Maija, WP 35, (2) Miettunen Johanna, Botnia, (11) Niemelä Katri, OLS, (17) Niskanen Paula, Botnia, (6) Nissinen Heidi, Botnia,
(13) Ollila Sari, OLS, (8) Timonen Jaana, OLS, (14) Utriainen Minna, OLS

Naisten maajoukkue kiittää sponsoreitaan, jotka teitte MM-kisamatkamme mahdolliseksi:

YIT Rakennus Oy Infrapalvelut, Konepaja Alueputkitus Oy, Porvoo, Rakennusalfa Oy Vantaa, Marja Kurki Oy, Heikki-Tuote Oy, Kosa, ARME Oy, Salpalukko Pukari Oy, VESTA ry, FinnBingo Oy Kemi, Falck Oulu, Area Oulu, Viestimaa Oy Oulu, Are Oy, MAHRO Oy, Porvoon Lukkosepät Oy, Niskalan Radio-Sähkö Oy, UM-Asennus Oy, Herman Andersson Oy Oulu, Matti-Nostot Oy, Futop Oy, Kemin LVI-palvelu Oy, Holttinen Hannu, sekä pelaajien tukijat: Paloheinä Golf Oy, Arkkitehtitoimisto Pekka Paavola Oy, Arkkitehtitoimisto Pertti Nousiainen, Jyväskylä, OLS, Lassila & Tikanoja Oyj, Sähkö Töpseli Tmi Jukka Heiskanen

3 Kommentit:

  • At 28 kesäkuuta, 2006 18:48, Anonymous Anonyymi said…

    Hei, hyvältä näyttää. Tsemppiä ensi kaudelle! Joku vois tietysti kertoo mitä maajoukkueen suunnitelmissa on ensi kaudelle. Joukkue? Pelit? Turnaukset? Muut kuviot...

     
  • At 30 kesäkuuta, 2006 10:45, Anonymous Anonyymi said…

    Tietoa tulee kun lomat on pidetty

     
  • At 29 elokuuta, 2006 17:43, Anonymous Anonyymi said…

    Antti Hietala on lupautunut jatkamaan naisten maajoukkueen valmentajana!!!

    Ruotsin liiton sivulta luimme yllättäen että... naisten MM-kisat ovat Unkarissa jo ensi helmikuussa 2007. Keväällä oli sunnitelmat ja kv.liiton ilmoitus, että naisten kisat pelataan joka toinen vuosi.
    Suomen Jääpalloliitto ei ole antanut asiasta tietoa. Odotamme vahvistusta.
    Merit

     

Lähetä kommentti

<< Etusivulle